Järvisuomessa sekä rannikko-alueilla on monenkokoisia aluksia, joilla voi järjestää yksityistilaisuuksia. Risteilykuljetuksen voi moneen rantakohteessa vietettävään juhlaan yhdistää, mutta vaihtoehtoisesti pienemmät juhlat on järjestettävissä persoonallisesti kokonaan vesillä. Olen tähän kerännyt yleisiä huomioon otettavia asioita. Meidän tarjoamistamme palveluista lisätietoja minulta tai osoitteesta: www.kuutar.fi/risteilyt · Laivan koko juhlivien vieraiden määrään nähden – usein laivojen enimmäismäärä on hyvin tiiviisti [...]
Tampereen häämessut 2011 on nyt ohitse. Väkeä riitti ja paljon ideoita oli runsaasti tarjolla. Tuntuu, että messujen keski-ikä oli aiempia vuosia alhaisempi eli ehkä vanhemmat oli yhä useammalta jääneet kotiin ja messuille tultiin tulevan puolison tai ystävättärien kanssa. Olin järjestänyt messuille kilpailun ja sen yhteyteen pienen kyselyn juhla-/hääjärjestelijän käytöstä. Pikaisen kuponkien läpikäymisen perusteella huomasin, että [...]
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tämän me olemme jokainen varmasti todenneet moneen kertaan. Kuinka paljon kauniimpi on auringonlasku, herkullinen ateria, hyvä elokuva tai pienen pienikin onnen hetki, kun sen voi jakaa muiden kanssa. Ajat yksinäisyydessä saavat nämä hetket näyttämään jopa vielä kauniimmilta. Minulla on ollut ilo olla jakamassa näitä onnen hetkiä useiden ihmisten kanssa vuosien [...]
Olen Tiina, lähes nelikymppinen, lähes aikuinen nainen. Elämässäni tärkeät asiat ovat hyvin samanlaisia kuin kaikilla muillakin. Terveys, perhe, ystävät, ilo, rauha, luottamus, usko, toivo, rakkaus ja ennenkaikkea HYMY! Viimeksi nyt talvella lomaillessani huomasin kuinka paljon hyvää yksi hymy voi tuoda… niin pieni asia aitona voi muuttaa monta pientä pettymystä iloksi, parhaimmillaan nauruksi. Loistavien vanhempieni mallista [...]